Tehin Pursiseura - jo 35 vuotta toimintaa




Päivitetty: 28.03.12, Klo 11:51 Jarmo Eulenberger

TePS:n nuorisotoiminta

Seuran nuorisotoiminta on muodostunut muutaman päivän leiristä, joka nykyisin on toteutettu Juhannuksen jälkeisellä viikolla ja paikkana Rapalan leirikeskus. Pyrkimyksemme on lisätä nuorison omia aktiviteetteja mutta tarjota myös mahdollisuuksia päästä mukaan aikuisten veneilyyn.

Nuorisokouluttajien tilanne on vihdoin vuosien pitkän ponnistelun myötä vähän helpottumassa. Kouluttajien ydinryhmän muodostavat nykyisellään Niiles ja Kari sekä heidän oikeana ja vasempana kätenä oman koulutuksen ja leirityksen kasvattina Tommi ja Jesse. He, Tommi ja Jesse kävivät lisäksi keväällä 2007 nuorisokouluttajan peruskurssin.

Oletko sinä kiinnostunut osallistumaan nuorisotoiminnan kehittämiseen ja nuorison parissa toimimiseen? Jos, ota yhteyttä Niilekseen. Toivomme edelleen löytävämme 15-18 vuotiaita tyttöjä ja poikia mm leiri- ja koulutusavustajaksi. Seura on halukas järjestämään tarpeellisen koulutuksen.

Seuramme oli vuonna 2008 yhdessä Asikkalan Pursiseuran (APS) kanssa vuoden nuorisotoimija.

TePS:n ja APS:n kouluttajia SVeL:n diplomin jakotilaisuudessa

Oletko sinä

kiinnostunut liittymään tähän joukkoon ja osallistumaan nuorisotoiminnan kehittämiseen sekä nuorison parissa toimimiseen? Jos, ota yhteyttä Niilekseen. Toivomme edelleen löytävämme 15-18 vuotiaita tyttöjä ja poikia mm leiri- ja koulutusavustajaksi. Seura on halukas järjestämään tarpeellisen koulutuksen.